Koirahieroja
Mari Lustig

Koirien klassinen- ja urheiluhieronta, fasciakäsittelyt ja rangan liikehoidot Lempäälässä (Tampereentie 455, Lempäälä) sekä kotikäynteinä Pirkanmaan, Hämeenlinnan ja Uudenmaan alueella.

Hinnasto ja ajanvaraus

Kuka olen ja mitä teen?

Olen Mari Lustig ja valmistunut koirahierojaksi ja urheilukoirahierojaksi Tampereen Koirahierojakoulusta 2018-19 ja jatkokouluttautunut fascioihin sekä selkärangan mobilisaatioon ja traktioon.

Uskon, että koiran hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu lihashuollon, liikunnan, ravinnon ja sopivan levon ja aktivoinnin tasapainosta. Erityisesti urheilevilla, aktiivisesti harrastavilla ja kisakoirilla nämä kaikki korostuu. Kun yksi näistä uupuu, se näkyy heti kokonaisuudessa. Onnellisella ja hyvinvoivalla koiralla nämä kaikki ovat sopivassa tasapainossa. Siksi haluan olla auttamassa myös muita näiden asioiden saavuttamisessa.

Itselläni on lauma siperian- ja alaskanhuskyja, joiden kanssa harrastan pääasiassa valjakkourheilua (keskipitkät matkat) sekä rally-tokoa ja tokoa. Kaikkea on kuitenkin tullut elämän aikana harrastettua ja oltua melkein joka lajissa jollain tavalla mukana. Mielenkiintoni kohteena ovat kaikki mikä vaikuttaa koiran liikkumiseen, suorituksiin, hyvinvointiin, oppimiseen ja onnellisuuteen.

Ruokintapuoli on tullut tutuksi olemalla töissä lähes 10-vuotta raakaruokinnan erikoisliikkeessä sekä eläintarvikeliikkeissä, erilaisilla luennoilla- ja kursseilla sekä yli 20 -vuotta omien koirien kanssa elämisen kautta. Haluan kehittää itseäni kokoajan ja tutkin aktiivisesti uusia ruokia, niiden ominaisuuksia ja vaikutuksia. Ravinnolla on hyvin suuri merkitys elimistön toiminnan kannalta, siksi siihen kannattaa panostaa huolella.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Placeholder Image

Tarjoamani palvelut

Placeholder Image

Koirahieronta

  • Klassinen- ja urheiluhieronta
  • Pinta- ja syvät fasciat
  • Selkärangan liikehoidot ja traktio
  • Nivelten mobilisointi
  • Venytykset
  • Kylmä- ja lämpöhoidot
  • Handy Cure -laser
Hinnasto ja ajanvaraus
Placeholder Image

Tarvikemyynti

  • Koiratarvikkeita aktiivisille koirille ja hyvinvointia tukemaan
  • Non-stop dogwear
  • Back on Track
  • Howling Dog Alaska
  • Erilaisia leluja, hihnoja ja pantoja
Lis├Ątietoja ja hinnasto
Placeholder Image

Ravitsemusneuvonta

  • Ruokintaneuvonta
  • Ruokintalaskelmat ja -suunnitelmat
  • Raakaruoka, kuivaruoka tai 50/50 + lisäravinteet yksilöllisiin tarpeisiin
  • Kisakausi, lepokausi, ylläpito, palautuminen, lajikohtaiset tarpeet
Lis├Ątietoja ja hinnasto
Placeholder Image
Placeholder Image

Koirahieronta hinnasto:


Käpäläväen tiloissa (Tampereentie 455, 33880 Lempäälä, Sääksjärvi):

  • 50€ ensimmäinen koira
  • 45 € seuraavat koirat
    (Isommille laumoille voidaan sopia pakettihinta)
  • 30€ Opas-ja avustajakoirat sekä virkakoirat

Kotikäynnit Pirkanmaa ja Hämeenlinna:

  • 50€ Pälkäne, Valkeakoski, Kangasala, Luopioinen, Hattula
  • 55€ Tampere, Hämeenlinna, Lempäälä, Akaa
  • 60€ Orivesi, Nokia, Ylöjärvi, Kuhmoinen, Janakkala, Forssa
  • Useamman koiran hieronnoissa seuraavat koirat 45 €/koira. Isommille laumoille voidaan sopia pakettihinta.
  • 30€ Opas-, avustaja- ja virkakoirat.

Kotikäynnit Uusimaa:

  • 50€ Helsinki, Vantaa, Sipoo, Kerava
  • 55€ Espoo, Järvenpää, Klaukkala, Pornainen, Tuusula
  • 60€ Kirkkonummi, Porvoo, Hyvinkää, Mäntsälä, Karkkila
  • Useamman koiran hieronnoissa seuraavat koirat 45 €/koira. Isommille laumoille voidaan sopia pakettihinta.
  • 30€ Opas-, avustaja- ja virkakoirat.

Tulen tarvittaessa mihin päin vain! Laita viestiä niin, katsotaan paljonko bensakuluista tulee hintaa.


Maksutapana käy käteinen ja pankkikortti.

Ajanvaraus

Kotikäynneille ja Käpäläväkeen sähköpostin kautta kuntokojootti (at) gmail.com tai 045 2650096. Myös Whatsapin kautta tai Facebook viestillä KuntoKojootin sivuilla voi kysellä aikoja. 

Placeholder Image
Placeholder Image

Käyttämäni tekniikat

  • Klassinen- ja urheiluhieronta
  • Pinta- ja syvät fasciat
  • Selkärangan liikehoidot ja traktio
  • Nivelten mobilisointi
  • Venytykset
  • Kylmä- ja lämpöhoidot
  • Handy Cure -laser

Käymiäni koulutuksia ja kursseja

  • Stecco Fasciamanipulaation level 1 kurssi, Mika Pihlman ja Tuulia Luomala, 14.-15.11. ja 4.-5.12.2019
  • Biomekaniikka 2, selän mobilisointi- ja traktiokurssi, Jaana-Kaisa Timonen, 7.6.-20.12.2019
  • Suomen Koirahierojat ry:n pääsykoe jatkokoulutuksiin, hyväksytty, 11.5.2019
  • Biomekaniikka 1, Suomen Koirahierojat ry, Jaana-Kaisa Timonen, 15.2.2019
  • Koirahierojan koulutus, Tampereen Koirahierojakoulu, 2019
  • Urheilukoirahieronta, Tampereen Koirahierojakoulu, 2018
  • Klinikkaeläintenhoitaja, Ammattiopisto Livia, 2013
  • Maatalousyrittäjä, Eläintenhoitaja, Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos, 2010

Miksi koira tarvitsee lihashuoltoa?

Koira hyötyy hieronnasta siinä missä ihminenkin. Jumittomana on huomattavasti mukavampi olla ja liikkua. Takapotkun ollessa täydessä mitassaan vauhti on maksimaalinen, selän ja kylkien ollessa notkeat ovat käännökset huipussaan, niskan ja kaulan ollessa auki sujuu pään käännökset ja mm. katsekontakti seurussa paremmin, jopa häntälihakset vaikuttaa koko tasapainoon. Fasciakireydet, nikamalukot ja rankatasolla olevat ongelmat häiritsevät myös kokonaisuutta. Kivuton keho vaikuttaa lisäksi mielialaan ja keskittymiskykyyn positiivisesti. Jokainen koira hyötyy hieronnasta oli lajina mikä tahansa, kotisohvalta agikenttien kautta nose workkiin, paimennukseen, valjakkourheiluun, tokoon.

Placeholder Image

Hoidetaan koirasi kuntoon!

Ajanvaraus Käpäläväkeen tai kotikäynneille sähköpostin kautta kuntokojootti (at) gmail.com tai 045 2650096.
Myös Facebook viestillä KuntoKojootin sivuilla tai Whatsappin kautta voi kysellä aikoja.

Hinnasto
Powered by Kajabi